Alapohjan eristys

Yleisin vuotokohta on lattian reunoilla, lattian ja seinän liitoskohdassa ja usein riittääkin ulkosivujen tiivistys. Tärkeintä on saada liitoskohdat tiiviisti täyteen eristettä, jolloin kylmä ilma ei pääse leviämään lattian ja eristeen välissä. Tällöin ei tarvitse purkaa koko lattiaa vaan puolikin metriä seinästä päin voi riittää. Eristemateriaaliksi käy hyvin vanhan eristeen päälle lisättävä puru. Sitä voidaan laittaa myös suoraan painuneen hiekka-, multa- tai sammalkerroksen päälle. Hiekkaa ja multaa on hyvä poistaa n. 15 cm kerros, sammalkerroksen päälle purun voi laittaa sellaisenaan. Eristeeksi sopii myös sellu- tai pellavaeriste mutta ne ovat purua kalliimpia. Mikäli lattia uusitaan voidaan samalla uusia myös koko alapohjan eristys.

Villaa voidaan lisätä suulakepuhalluksena myös alapohjan eristeeksi, jolloin lattiaa ei tarvitse purkaa. Puhallusta varten tehdyt reiät saadaan työn jälkeen paikattua huomaamattomasti. Tuulettuvaa alapohjaa on mahdollista eristää ja tilkitä myös altapäin mikäli ryömintätilan korkeus riittää. Eristeeksi sopii esimerkiksi puukuitulevy.

Lisätietoa alapohjan eristämisestä löytyy Museoviraston korjauskortista.