Pirkan Kylät ry:n tehtävänä on edistää Pirkanmaan kylätoimintaa sekä toimia kylien tiedotus- ja yhteyskanavana.
Tervetuloa mukaan järjestämään Avoimia kyliä
Viime vuonna kyliä Pirkanmaalta oli mukana yli 40, kävijöitä tapahtumissa oli valtakunnallisesti useampi kymmenen tuhatta. Pirkanmaa on mukana järjestämässä Avoimet kylät päivää myös tänä vuonna. Kutsumme kaikki Pirkanmaalaiset kylät mukaan valtakunnalliseen tempaukseen kylätoiminnan puolesta. Avoimet…
Kylätoimijakoulutus – Eväitä kyläyhdistysten vastuunkantajille.
Kylätoimijakoulutus on suunnattu ensisijaisesti kyläyhdistysten melko uusille henkilöille, mutta olette kaikki asiasta kiinnostuneet tervetulleita mukaan, myös muista yhdistyksistä! Koulutuksen avulla vahvistetaan kylätoimijoiden valmiuksia ja osaamista, sekä saadaan uusia eväitä kylätoimintaan. Järjestämme koulutuspäivän Lauantaina 14.11….
Onnea Kuohenmaa, Kangasala, Pirkanmaan Vuoden kylä 2015!
Pirkanmaan Vuoden Kylä 2015 Kuohenmaa, Kangasala Maaseudun tiennäyttäjät Jukka Mattsson, Urjala, Anne Kyrönviita, Parkano Vuoden Maaseutuhenkilö Maarit Tiittanen, Punkalaidun Onnittelut kaikille palkinnonsaajille! Pirkanmaan Vuoden Kylä kilpailuun ehdotettiin tänä vuonna 13 eri kylää. Myös henkilöhakemuksia…