Pirkan Kylät ry:n tehtävänä on edistää Pirkanmaan kylätoimintaa sekä toimia kylien tiedotus- ja yhteyskanavana.
Avoimissa Kylissä yli 80 kohdetta Pirkanmaalta!
Valtakunnallinen Avoimet Kylät -päivä järjestetään tulevana lauantaina 11. kesäkuuta. Viimeiset kaksi vuotta tapahtuma on järjestetty pääosin verkossa, joten perinteistä tapahtumaa on odotettu innostuksella! Koko Suomesta on mukana reilut 600 kohdetta, ja näistä peräti yli 80…
Leader-hankkeissa talkoiltu 55 miljoonalla eurolla
Tiedote 31.5.2022, Suomen Kylät ry Suomessa tehdään merkittävä määrä vapaaehtoistyötä vuosittain. Erityisesti maaseudulla talkootyön osuus on isossa roolissa paikalliskehittämisessä. Leader-ryhmien maaseutuohjelmasta rahoittamissa hankkeissa on vuosina 2014–2021 tehty talkoita yhteensä reilut 2,6 miljoona tuntia. Työn rahallinen…
Kyläkirje touko-kesäkuu 2022
Uusi kyläkirje on taas ilmestynyt. Vielä on hetki aikaa ilmoittautua Avoimet Kylät -päivään tai tehdä ehdotus Vuoden Kylästä, Kyläteosta tai Kylätoimijasta. Mukana myös muita kuulumisia ja uutisia. Kyläkirjeen pääset lukemaan TÄSTÄ LINKISTÄ. Mukavia lukuhetkiä kyläkirjeen…
Vuoden Kylä, Kyläteko ja Kylätoimija -haut auki 31.5. saakka
Vielä ehtii ilmoittaa ehdokkaansa! Kuka tahansa yksityinen henkilö, yhdistys tai kunta voi ehdottaa Vuoden Kylää, Kylätekoa tai Kylätoimijaa. Osallistukaa rohkeasti ja laatikaa ytimekkäät ja informatiiviset esitykset! VUODEN KYLÄ. Pirkanmaan Vuoden Kylä -tunnustus on arvostuksen osoitus,…
Kestävä kehitys on osa kylien arkea
Suomalaisella maaseudulla ja kylissä tehdään työtä kestävän kehityksen hyväksi, vaikka asiasta ei aina puhuta kestävän kehityksen termeillä. Näin osoitti PTT:n ja E2 Tutkimuksen äsken päättämä Sujuva arki, parempi elämä -tutkimushanke, jossa kumppanina toimi Suomen Kylät…
Tule mukaan Kevään Kyläpäivien webinaariin ke 4.5.
Nyt on loistava tilaisuus päästä kurkkaamaan, mitä tapahtuu valtakunnallisilla Kevään Kyläpäivillä, jotka järjestetään Tampereella toukokuun alussa. Liity mukaan keskiviikkona 4.5. klo 15-17 Kyläpäivien webinaariin! Leader-ryhmille, kumppaneille, kylätoimijoille ja kaikille kyläkehittämisestä kiinnostuneille tahoille tarjotaan Kyläpäivien ohjelmasta…
Suomen Vuoden Kylä 2022 -kisassa kunniaa Pirkanmaalle
Suomen Vuoden Kylä 2022 on Raution kylä Pohjois-Pohjanmaalta – Lempäälän Lastusiin kunniamaininta! Suomen Kylät ry on valinnut Suomen Vuoden Kyläksi Pohjois-Pohjanmaan Kalajoella sijaitsevan Raution kylän. Tuomaristo perusteli valintaa sillä, että Rautiossa tehdään valtakunnallisesti näkyvää kylätoimintaa…
Rahoitusvinkkejä kylien taide- ja kulttuuritoimintaan! Kulttuurivoorumin kevättilaisuus 12.5.
Tervetuloa kuulemaan rahoitusvinkkejä kylien taide- ja kulttuuritoimintaan! Pirkanmaan kulttuurivoorumin kevättilaisuus järjestetään torstaina 12.5. klo 12-16 Serlachius-museo Göstassa (Joenniementie 47) Mänttä-Vilppulassa. Tilaisuuden teemana on Tuoreita rahoitusvinkkejä pienten kuntien ja kylien taide- ja kulttuuritoimintaan. Mukaan tilaisuuteen kutsutaan…