Tänä vuonna on vuorossa Pirkanmaan vuoden kylän etsintä. Käytäntöhän muuttui niin, että vuorovuosina etsitään Vuoden kylää ja Vuoden kylätekoa. Kilpailuun saa kuka tahansa ilmoittaa minkä tahansa kylän, jonka kokee palkinnon arvoiseksi. Tarvitsemme ainoastaan perustelun siitä miksi, ja ilmoittajan nimen. Saapuneiden ehdotusten perusteella Vuoden kylä työryhmä (edustajat Pirkan kylistä, Maa- ja kotitalousnaisista, 4H:sta, Pirkanmaan Liitosta ja edellisestä vuoden kylästä Kuohenmaasta) valitsee finalistit ja tarpeen vaatiessa vierailee finalistikylissä. Voittajakylä ilmoitetaan automaattisesti valtakunnan Vuoden kylä kilpailuun. Kylä voi olla maalla tai kaupungissa, kunhan siellä on aktiivista, luovaa ja pitkäjänteistä toimintaa, sekä kylän kehittämisessä huomioidaan kaikki ikäryhmät. Ainoana poikkeuksena ovat viimeisinä kolmena vuotena valitut Pirkanmaan vuoden kylät Rautajärvi, Pinsiö ja Kuohenmaa joita ei voi ehdottaa.
Samoin kerro kuka ansaitsisi Maaseudun tiennäyttäjäpalkinnon?
eli etsimme kylätoiminnassa erityisen ansioituneita henkilöitä. Nämä henkilöt ovat olleet pitkä-aikaisella panoksellaan kehittämässä valtakunnallista tai paikallista kylätoimintaa.
Tai kuka voisi mielestäsi olla Vuoden maaseutuhenkilö?
Tässä sarjassa ei niinkään haeta pitkää uraa maaseudun parissa, vaan henkilöä, joka on saavuttanut erinomaisia tuloksia erityisesti kylätoiminnassa, Leader-toiminnassa tai muussa paikallisessa kehittämistyössä. Valinta ei ole sidottu nimettävän henkilön taustaorganisaatioon. Tässä valinnassa ei painoteta senioriteettia tai pitkää toiminta-aikaa, vaan valittavan henkilön hyviä tuloksia, innostavuutta ja innovatiivisuutta.
Anna siis äänesi kuulua, minkä Pirkanmaalaisen kylän kuuluisi olla Vuoden kylä 2017, tai ketä henkilöitä haluaisit palkittavaksi. Kerro se minulle 15.3. mennessä.
marja.vehnamaa@pirkankylat.fi, p. 040 4849360