Pirkan Kylät juhli Sääksmäellä kolmekymppisiään

Pirkan Kylät ry järjesti yhdistyksen 30-vuotisjuhlat Valkeakosken Sääksmäellä Kelhin seurantalolla lauantaina 24.9.2022. Paikalla oli nelisenkymmentä iloista kylien ystävää nauttimassa monipuolisesta juhlaohjelmasta.

Juhlatilaisuuden aluksi kuultiin puheenjohtaja Juha Kuisman tiivis historiikki suomalaisen ja pirkanmaalaisen kylätoiminnan vaiheista. Tilaisuuden varsinainen pääesiintyjä oli taiteen tohtori Minna Haveri, joka piti mielenkiintoisen alustuksen pirkanmaalaisesta ITE-taiteesta. Juhlan musiikista vastasivat pälkäneläinen Heikki Rönni tyttärensä Elina Rönnin kanssa.

Kelhin seurantalolla palkittiin kukkasin ja kunniakirjoin Pirkanmaan Vuoden Kylä 2022 Tottijärvi Nokialta. Kunniamaininnan samassa kategoriassa sai Päijälä Kuhmoisista. Vuoden pirkanmaalainen kylätoimija tunnustus myönnettiin Leo Laineelle Muroleen kylään Ruovedelle sekä Päivi Heinoselle Sappeen kylään Pälkäneelle. Vuoden Kylätekona palkittiin Palellusvuoren näkötorni, joka sijaitsee Pohjaslahdella Mänttä-Vilppulassa. Vuoden kylätoimintatunnustukset julkaistiin tiedotteella jo aiemmin Pirkan päivänä 1.9. ja tarkemmat perustelut ovat luettavissa täältä.

30-vuotisjuhlassa myönnettiin myös monen vuoden tauon jälkeen kylätoiminnan kultaisia ja hopeisia ansiomerkkejä. Kultaisen ansiomerkin voi myöntää maakunnallisen kyläyhdistyksen tai Leader-ryhmän esityksestä Suomen Kylät ry:n hallitus. Hopeisen ansiomerkin myönnöistä päättää Pirkan Kylät ry:n hallitus. Tarkemmat kriteerit ansiomerkkien myöntöperusteille voi käydä lukemassa täältä. Kylätoiminnan kultainen ansiomerkki juhlassa myönnettiin Arto Uusitalolle (Sastamala), Mauri Rönnille (Ikaalinen), Torsti Mäkiselle (Längelmäki) ja Marja Vehnämaalle (Hämeenkyrö). Hopeisen ansiomerkin saivat Minna Sarvijärvi (Ylöjärvi), Kati Kamppari (Kangasala) ja Jouni Koskela (Tampere).

Pirkan Kylät ry onnittelee lämpimästi kaikkia tunnustuksien ja ansiomerkkien saajia ansiokkaasta ja näkyvästä työstä pirkanmaalaisen kylätoiminnan eteen!

Juhlaporukka Kelhin seurantalon portailla yhteiskuvassa. (Kuva: Teija Perttula)

Pirkan Kylät ry:n puheenjohtaja Juha Kuisma kertasi avauspuheessaan pirkanmaalaisen kylätoiminnan vaiheita. (Kuva: Jani Hanhijärvi)

Taiteen tohtori Minna Haveri kertoi pirkanmaalaisesta ITE-taiteesta sanoin ja kuvin. (Kuva: Jani Hanhijärvi)

30-vuotisjuhlien musisoinnista vastasivat Elina ja Heikki Rönni. Heikillä oli myös hauskoja kyläjuttuja kerrottavanaan. (Kuva: Jani Hanhijärvi)

Leader Pirkan Helmen Anna Kulmakorpi onnitteli 30-vuotiasta Pirkan Kylät ry:tä Pirkanmaan kuuden Leader-ryhmän (Aktiivinen Pohjois-Satakunta, Joutsenten reitti, Kantri, Pirkan Helmi, PoKo ja Vesuri-ryhmä) puolesta. (Kuva: Jani Hanhijärvi)

Kelhin seurantalo oli mitä loistavin paikka maakunnallisen kyläyhdistyksen juhlapaikaksi. Talon harjannostajaisia vietettiin muuten 23.9.1923 eli lähes päivälleen 99 vuotta sitten. (Kuva: Jani Hanhijärvi)

Pirkanmaan Vuoden Kylän Tottijärven edustajat Atro ja Liisa Vuorilehmus, Anja Ojanen ja Tottijärvi-Seura ry:n puheenjohtaja Helinä Tiura-Virta. Tilaisuudessa olivat Tottijärveltä läsnä myös Liisa Karukka-Karo ja Mimmi Siuvo. (Kuva: Jani Hanhijärvi)

Pirkanmaan Vuoden Kylä kunniamaininta meni Kuhmoisten Päijälään. Palkintoa oli vastaanottamassa Päijälän Seudun kyläyhdistyksen puheenjohtaja Leena Bragge. Juhlassa olivat Päijälästä mukana myös Ulla ja Hannu Lahtinen. (Kuva: Jani Hanhijärvi)

Pirkanmaan Vuoden Kylätoimijana palkittiin Päivi Heinonen Sappeesta Pälkäneeltä. Heinonen tunnetaan Saappeessa ideanikkarina, joka on toiminut kylätoiminta-aktiivina jo vuosikymmenien ajan. (Kuva: Jani Hanhijärvi)

Pirkanmaan Vuoden Kylätekona palkittiin Palellusvuoren näkötorni Pohjaslahdelta Mänttä-Vilppulasta. Edustamassa olivat Arto Björkvist ja Simo Salmi (oik.). Tilaisuudessa olivat Pohjaslahdelta mukana myös Pirjo Peltomaa ja Ritva Leijala. Kuvassa vasemmalla onnittelemassa Anna Kulmakorpi ja Jani Hanhijärvi. (Kuva: Teija Perttula)

Vesilahden Rämsöössä vaikuttaneelle ja nykyään Sastamalassa asuvalle Arto Uusitalolle myönnettiin kylätoiminnan kultainen ansiomerkki. Uusitalo on toiminut 1990-luvulla Pirkanmaan ensimmäisenä kyläasiamiehenä – silloin tittelinä oli tosin kyläkuriiri. Hän on avannut myös Pirkan Kylien yhteistyötä Tampereen yliopiston kylätutkimuksen ja kyläsuunnittelun suuntaan. (Kuva: Jani Hanhijärvi)

Myös ikaalislainen Mauri Rönni sai kylätoiminnan kultaisen ansiomerkin. Rönni on ollut perustamassa Ikaalisten ensimmäistä kyläyhdistystä Leppäsjärven-Poltinkosken kyläseura ry:tä. Lisäksi hän on toiminut pitkään Pirkan Kylien hallituksessa ja peräti 8 vuoden ajan yhdistyksen sihteerinä. (Kuva: Jani Hanhijärvi)

Pirkan Kylien kyläasiamiehenä vuosina 2008-2018 toimineelle hämeenkyröläiselle Marja Vehnämaalle myönnettiin kylätoiminnan kultainen ansiomerkki. Vehnämaa on toiminut myös Maaseudun uusi aika ry:n hallituksessa vuosina 2014-2019. Hänellä on kaikkiaan yli 20 vuoden kokemus kylien ja maaseudun kehittämistyöstä. (Kuva: Jani Hanhijärvi)

Minna Sarvijärvi Ylöjärven Parkkuusta sai juhlassa kylätoiminnan hopeisen ansiomerkin. Sarvijärvi on toiminut erittäin pitkään kotikylänsä useissa yhdistyksissä ja ollut myös maakuntatasolla näkyvä vaikuttaja. Pirkan Kylien hallituksessa hän on toiminut kuusi vuotta. (Kuva: Jani Hanhijärvi)

Myös kangasalalaiselle Kati Kampparille myönnettiin kylätoiminnan hopeinen ansiomerkki. Kuohenmaan kylässä vaikuttava Kamppari tunnetaan menestyksellisestä verkostovaikuttamisesta etenkin Kangasalan kylien hyväksi. Hän on ollut useita vuosia mukana myös Pirkan Kylien hallitustyössä. (Kuva: Jani Hanhijärvi)

Hämeenkyröstä kotoisin olevalle ja nykyään Tampereella asuvalle Jouni Koskelalle myönnettiin juhlassa kylätoiminnan hopeinen ansiomerkki. Koskela on sekä työtehtävissään että vapaa-ajalla vaikuttanut koko maakunnan kylien kehittämiseen. Lisäksi hän on toiminut peräti 30 vuotta Pirkan Kylien tilien ja toiminnantarkastajana. (Kuva: Jani Hanhijärvi)

Syksyinen maalaismaisema Kelhin portaikolta kuvattuna. Taustalla Sääksmäen kirkko. (Kuva: Jani Hanhijärvi)

Vuoden Kylätoimijaksi valittu Leo Laine Muroleen kylästä Ruovedeltä sekä kylätoiminnan kultaisella ansiomerkillä palkittu Torsti Mäkinen olivat estyneet saapumasta juhlaan. Heille toimitetaan kunniakirjat ja ansiomerkki erikseen myöhemmin.

Pirkan Kylät kiittää vielä lämpimästi kaikkia juhlaan osallistuneita vieraita ja esiintyjiä!