Kylät toteuttavat digiloikan Avoimet Kylät -päivänä 13.6.2020

Valtakunnallinen Avoimet Kylät -päivä järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti verkossa. Avoimet Kylät verkossa -päivä toteutetaan lauantaina 13. kesäkuuta. Päivän toteutuksessa kylät julkaisevat verkossa esimerkiksi videon ulkoilureiteistä ja retkeilykohteista, kuvagallerian vanhoista kuvista, kyläkolumnin, kylähistoriikin lyhennelmän tai vaikkapa podcastin kylän elämästä. Kylä tuottaa ja päättää sisällön ja päivän tavoitteena on digiosaamisen vahvistaminen ja yhteisen näkyvyyden hyödyntäminen.

Lähdimme mukaan Avoimet Kylät -päivään myös tänä vuonna, koska formaatti oli ajankohtaan sopiva. Juuri koronatilanteen vuoksi Kaukolan kyläseuralle perustettiin keväällä YouTube-kanava, jossa tapahtumapäivänä julkaistaan melontaretkivideo kylän maisemista, kertoo Kaukolan kyläseuran puheenjohtaja Olena Sandholm.

Päivän yhtenä teemana onkin ulkoilu ja lähiliikuntapaikat. Tavoitteena on esitellä kylien ulkoilu- ja liikuntapaikkoja verkossa, jotta ihmiset löytävät paremmin kylien ulkoilumahdollisuuksien pariin. Tapahtumapäivänä www.avoimetkylat.fi -sivustolle julkaistaan Suomen kartta, josta pääsee linkkien avulla tutustumaan kylien tuottamaan sisältöön. Päivän julkaisuissa käytetään tunnistetta #avoimetkylät.

Tämä on kylille hieno mahdollisuus näyttää osaamistaan ja nostaa esille upeita kohteita. Tarkoituksena myös on, että päivään tuotettu sisältö toimii kylien markkinointimateriaalina koko kesän ajan, iloitsee Pirkan Kylien kyläasiamies Jani Hanhijärvi.

Parhaillaan käynnissä oleva kesä tulee olemaan lähimatkailun ryntäys, joten verkkomateriaali ohjaa ihmisiä vierailemaan kylien upeissa kohteissa omatoimisesti kesän aikana.

Avoimet Kylät verkossa -päivän pääasiallinen julkaisukanava on kylien omat verkkosivut ja Facebook. Kylä julkaisee materiaalin omalle sivulleen tai kanavalleen. Lisäksi päivän materiaalia voi julkaista kylän Youtube-kanavalla ja Instagramissa. Linkit kylien omiin kanaviin julkaistaan tapahtumapäivänä osoitteessa www.avoimetkylat.fi. Sivustolle julkaistaan Suomen kartta, josta pääsee tutustumisretkelle satoihin kyliin.

Suomen Kylät ry toteuttaa Avoimet Kylät verkossa -päivän yhteistyössä maakunnallisten kyläyhdistysten kanssa. Mukana yhteistyössä on myös Päivittäistavarakauppa ry:n Kyläkauppapäivä, joka järjestetään samanaikaisesti. Kyläkauppapäivä-tapahtuma muistuttaa lähipalveluiden merkityksestä. Kyläkauppapäivän kyläkaupat julkaistaan samalla karttapohjalla tapahtumapäivänä.