Avoimet Kylät -päivässä Pirkanmaalta mukana reilut 70 tapahtumaa!

MEDIATIEDOTE 5.6.2023

Valtakunnallinen Avoimet Kylät -päivä järjestetään tulevana lauantaina 10. kesäkuuta. Avoimet Kylät on Suomen suurin yksipäiväinen yleisötapahtuma. Mukana on valtakunnallisesti yli 600 tapahtumaa, joista Pirkanmaalta reilut 70 tapahtumaa.

Avoimet Kylät -päivänä voi lähteä lähimatkailemaan ja tutustumaan kylien järjestämään ohjelmaan. Kylillä on luvassa ympäri Pirkanmaata suuri määrä erilaisia kirppiksiä, kesätoreja, kotieläinpihoja, taidenäyttelyitä, luentoja ja esityksiä, kesätansseja, kyläkävelyitä ja -pyöräilyitä ja ainakin kolme kyliin suuntautuvaa bussiretkeä ynnä paljon muuta.

– Tämä on kylille valtavan hieno mahdollisuus nostaa profiiliaan ja näyttää osaamistaan. Tapahtumapäivä on helppo tapa esitellä oman kylän toimintaa ja mahdollisuuksia. Monilla kylillä Avoimet Kylät -päivä on tärkeä perinne ja toimii samalla kesänavauksena, toteaa Pirkan Kylät ry:n kyläasiamies Jani Hanhijärvi.

Suomen kaikki Avoimet Kylät -päivään osallistuvat tapahtumat ja kylät löydät www.avoimetkylat.fi -sivustolta. Sivustolla on julkaistu kartta, josta pääsee tutustumaan kaikkiin mukana oleviin tapahtumiin ja kyliin. Päivä näkyy myös sosiaalisen median kanavissa ja julkaisut löydät aihetunnisteella #AvoimetKylät ja #TeeSeKylillä

Päivässä mukana olevat pirkanmaalaiset tapahtumat ovat nähtävillä osoitteessa www.pirkankylat.fi/avoimet-kylat-2023/

– Nyt lauantaina kannattaa suunnitella vaikka pidempikin kyläkierros, sillä nähtävää ja koettavaa riittää aamusta aina puoleen yöhön, vinkkaa Hanhijärvi.

Avoimet Kylät -päivä järjestetään valtakunnallisesti jo yhdeksättä kertaa. Päivän tavoitteena on lisätä kylämatkailua ja samalla tuoda parrasvaloihin kylien ja maaseudun monipuolista toimintaa.

Tapahtumapäivä toteutetaan yhteistyössä Suomen Kylät ry:n, maakunnallisten kyläyhdistysten sekä kylien ja kyläaktiivien kanssa. Pirkanmaalla tapahtumaa koordinoi Pirkan Kylät ry.

 

Lisätietoja:

Jani Hanhijärvi
Kyläasiamies, Pirkan Kylät ry
p. 040 197 8231 – info@pirkankylat.fi