Taas haetaan Vuoden Kylää, Vuoden Kylätekoa ja Vuoden Kylätoimijaa!
VUODEN KYLÄ. Vuoden Kylä -tunnustus ei ole kilpailu, jossa etsitään Pirkanmaan ”parasta kylää”. Kyseessä on arvostuksen osoitus, jonka voi saada esimerkiksi huomionarvoisesta toiminnasta tai uudenlaisen toimintatavan keksimisestä. Mitä uutta kylässä on kehitetty/keksitty? Millaista yhteistyötä kylä tekee muiden kanssa? Miten kylä viestii toiminnastaan? Jne. Vuoden Kylä -tunnustuksen jakamisella pyritään tekemään kylätoimintaa näkyväksi suuren yleisön suuntaan. Vuoden Kylä 2021 -tunnustusta haetaan lomakkeella, joka löytyy TÄÄLTÄ.
VUODEN KYLÄTEKO. Vuoden Kyläteko -tunnustuksen haku on täysin vapaamuotoista. Vuoden Kyläteoksi voi esittää vaikkapa kylällä tehtyä yksittäistä tempausta, joka on saanut aikaan huomiota ja liikuttanut kyläläisiä. Kyse voi olla vaikkapa kylätalon remontista, kyläkirjan julkaisusta tai onnistuneesta asukashankinnasta. Vai onko koronavuotena tapahtunut jokin erityinen teko, joka on saanut aikaan kyläläisissä suuren vaikutuksen? Vuoden Kyläteko 2021 -tunnustusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella sähköpostitse info@pirkankylat.fi
VUODEN KYLÄTOIMIJA. Myös Vuoden Kylätoimija -tunnustuksen haku on vapaamuotoista. Vuoden Kylätoimijaksi esitetään kylätoiminnassa ansioitunutta henkilöä. Ansiot ovat voineet kertyä vuosikymmenien aikana tai henkilö on voinut toimia erityisen aktiivisesti ja tuloksekkaasti lyhyemmänkin aikaa. Perustelut ja henkilöesittelyt ovat tässä kategoriassa avainasemassa. Vuoden Kylätoimija 2021 -tunnustusta haetaan vapaamuotoisella hakemuksella sähköpostitse info@pirkankylat.fi
Kaikkia kolmea tunnustusta haetaan viimeistään 8.6.2021. Kuka tahansa yksityinen henkilö, yhdistys tai kunta voi ehdottaa tunnustusten saajia. Osallistukaa rohkeasti ja laatikaa ytimekkäät ja informatiiviset esitykset! Hakemuksien tueksi kannattaa lähettää myös valokuvia, karttoja, lehtiartikkeleita ym. materiaalia.
Valinnan tunnustuksista tekee maakunnan kylien asiantuntijoista koostuva raati, joka koostuu Pirkanmaan liiton, Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten sekä 4H-yhdistyksen edustajista. Raadin sihteerinä toimii kyläasiamies. Vuoden 2021 kylätoimintatunnustusten saajat palkitaan alkusyksyllä myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Samalla tunnustusten saajista lähetetään tiedotteet maakunnan kaikille paikallismedioille, Aamulehdelle ja Yle Tampereelle.
Lisätietoja kylätoimintatunnustusten hakemisesta antavat Pirkan Kylien kyläasiamies Jani Hanhijärvi, p. 040 197 8231 ja pj. Juha Kuisma, p. 045 884 7884.