Älykkäät kylätalot -blogi

Pirkan Kylien blogisarjassa käsitellään eri näkökulmista kylien ja kylätalojen älykkyyttä – siis kestävyyteen ja varautumiseen mutta myös yhteistyöhön ja yhteisöllisyyteen liittyviä kysymyksiä. Blogisarja toteutetaan osana EU-osarahoitteista Pirkanmaan älykkäät kylätalot -hanketta.

17.10.2026

Kyläaktiivi, aktivisti vai anarkisti?

Anu Rantanen, Pirkan Kylät ry:n hallituksen jäsen

Kun puhutaan maaseudun elinvoimaisuudesta ja kylätoiminnasta, mieleen piirtyy usein perinteinen kuva kyläaktiivista. Se on se luottohenkilö, joka keittää talkookahvit, organisoi kylätalon siivousringin ja ilmoittaa tapahtumista paikallislehden ilmoitustaululla tai kylän Facebook-ryhmässä. Kyläaktiivit ovat yhteisöjemme selkäranka, jota ilman moni asia pysähtyisi niille sijoilleen.

Mutta mitä tapahtuu, kun muutoksen tuulet puhaltavat kovempaa ja pelkkä vanhan ylläpito ei enää riitä?

Silloin kyläaktiivi saattaa huomata löytävänsä sisältään kyläaktivistin. Kyläaktivisti ei tyydy vain pitämään pystyssä sitä, mikä jo on, vaan hän suuntaa katseensa tulevaisuuteen ja alkaa ajaa muutosta. Hän tekee aloitteita, vaatii palveluita, verkostoituu laajasti ja pitää ääntä maaseudun puolesta silloin, kun päätöksenteko uhkaa unohtaa kylät. Aktivisti näkee potentiaalin siellä, missä muut näkevät vain haasteita.

Terve anarkismi ravistelee rakenteita

Entäpä sitten se kolmas askel – kyläanarkisti? Sana saattaa särähtää korvaan, mutta parhaimmillaan kyläanarkismi on mitä rakentavinta voimaa. Se ei tietenkään tarkoita kaaosta tai sääntöjen rikkomista rikkomisen ilosta. Se tarkoittaa tervettä kyseenalaistamista ja kykyä ajatella laatikon ulkopuolelta.

Kyläanarkisti on se, joka kysyy: ”Miksi tämän pitäisi toimia näin, jos se voitaisiin tehdä fiksummin?”

Hän uskaltaa kokeilla jotain aivan uutta, luoda omaperäisiä ratkaisuja ja ravistella pölyttyneitä rakenteita pilke silmäkulmassa. Meillä maaseudulla on pitkät perinteet eräänlaisesta käytännön anarkismista: omatoimisuudesta, luovuudesta, riippumattomuudesta ja siitä, ettei jäädä odottamaan, että joku muu antaa luvan tai tulee tekemään puolestamme.

Yhteispelillä kohti turvallisempaa huomista

Tänä päivänä kylissämme varaudutaan poikkeusoloihin ja arjen häiriötilanteisiin monin tavoin. Teemme rohkeita ratkaisuja ja uskallamme sanoittaa pahimpiakin skenaarioita. Samalla valmiutemme ja kykymme toimia kriisitilanteissa kasvavat – ja yhteisöllisyytemme vahvistuu.

Tässä työssä tarvitaan jokaista roolia, ja parhaimmillaan ne toimivat saumattomassa yhteistyössä:

Aktiivi keittää jälleen ne kahvit, luo turvaa, luottamusta ja tuttua arjen rakennetta.
Aktivisti tekee rahoitushakemukset, osallistuu työpajoihin ja rakentaa kylän turvallisuussuunnitelmaa viranomaisverkostojen kanssa.
Anarkisti haastaa vanhat, kankeat toimintamallit ja perustaa vaikkapa osakeyhtiön, joka ostaa tilan kylätaloa varten, kun kunta on luopumassa kiinteistöstä.

Nämä roolit eivät kilpaile keskenään, vaan ne täydentävät toisiaan. Ilman aktiivin luomaa pohjaa ja turvaverkkoa anarkistilla ei olisi paikkaa, missä mullistaa maailmaa. Ja ilman anarkistin rohkeutta aktivistin ajama muutos voisi jäädä vain paperille.

Mikä on sinun roolisi?

Pirkanmaan kylissä tarvitaan edelleen meitä kaikkia. Tarvitsemme lempeää ja luotettavaa aktiivisuutta, periksiantamatonta aktivismia ja ripauksen rohkeaa anarkismia, joka saa pyörät pyörimään uusilla, yllättävillä tavoilla.

Mitä roolia sinä olet kantanut omassa kylässäsi viime aikoina – ja olisiko juuri nyt oikea aika kokeilla jotain uutta?

30.9.2026

Kylien rooli sodan ajan ruokahuollossa

Mika Hyytiäinen, sotilasprofessori, eversti evp.

Minulla oli ilo pitää viime viikolla Pirkan Kylien Katseet kyliin! -seminaarissa alustus otsikon aiheesta ja keskustella siitä paitsi panelistien myös innostuneen yleisön kanssa. Sitoutuminen ja sopivasti erilainen kehittäminen paistoivat tapahtumasta. Oma lopputerveiseni oli: ”Jatkakaa!”, joka tuli sydämestäni.

Teemani painotti haja-asutusalueen kyliä, koska maatalous sijaitsee pääosin siellä. Toki oman asuinkyläni Tampereen Koivistonkylänkin näkökulmasta asiaa voisi pohtia, varsinkin kun Ahlmanin maatalousopisto sijaitsee aivan naapurissa, mutta katson asiaa tässä kolumnissa enemmän mökkikyläni Juupajoen Kopsamon kylätalon ikkunoiden läpi.

Maatalous vs. maaseutu – synerginen jännite

Aloitin MPK-kouluttajana sodan ajan harjoitusten pitämisen viljelijöille keväällä 2023, ja osallistujien lukumäärä on nykyisin kuudensadan korvilla. HOK-hankkeen uhkakuvaltaan laajemmissa peleissä olen ollut pelinjohtajana jo kahdeksan kertaa. Maatalous kriisiratkaisuineen on alkanut tulla tutuksi. Olen oppinut ja opin edelleen peleissä paljon, koska niissä toimijat ratkaisevat, minä vain kehystän, kysyn ja kuuntelen.

Maatalous ei halua olla synonyymi maaseudulle, koska se vahvistaa väärällä tavalla stereotypiaa. Sama pätee toisinpäin, maaseutu kylineen on paljon muutakin kuin maataloutta. Jännite on kuitenkin johtanut siihen, että peleistä varsin keskeinen pala puuttuu, ja niin taitaa puuttua varautumista pohtivilta kunniltakin. Pyrin tässä yhdistämään molempien näkökulmia.

Pelottavat kriisit ja sota

Eri kylien varautuminen on eri tasoilla, mutta suunta on selvä ja kokonaisuus paranee. Osassa kuntia tilanne on hämmästyttävänkin hyvä kyläradioineen ja organisoitumismalleineen, oppeja jaetaan auliisti. Ikävät asiat ja sotakin uhkana vaativat nyt enemmän huomiota ja tukea pitäisi olla lisää varsinkin saavutetun tason ylläpitämiseen. Usein unohtuu, että toimijuus kriisissä luo myös itsessään turvaa ja henkistä kriisinsietokykyä, jota myös resilienssiksi kutsutaan.

Kun pelko muuttuu tekemiseksi, objekti subjektiksi tai suomalaisemmin ihminen palvelun odottelijasta sen tekijäksi, muutos auttaa paitsi konkreettisesti myös korvien välissä. Ikäviin asioihin valmistautuminen nostaa esiin sen, mikä on kriittisintä ja luo yhdessä tekemiselle pohjaa. Itse kuvaan resilienssiä turpaanottokyvyn sijaan eteenpäin ponnahtavaksi squashpalloksi, joka vieläpä lämmettyään pomppaa yhä kovemmin. Suomensinpa resilienssin aikoinaan myös joustokestoksi, joka kuulostaa jonkun mielestä enemmänkin sukkahousujen laatuominaisuudelta… mutta yleisön yleisen hymyilyn jälkeen ei ole huono vertaus sekään. Jää ainakin mieleen.

Sodan ajan maaseutukylä

Paikalla on pääosa normaaliajan kyläläisistä, osa toki on kutsuttuna palvelukseen. Maatalouden rungon muodostavat yhteiskunnan palvelukseen varatut VAP-viljelijät. Mökkiläisten määrä on matalampi kuin juhannuksena, mutta läpi vuoden merkittävästi korkeampi kuin normaalioloissa. Pirkanmaalle on myös evakuoitu merkittävä määrä sisäisiä pakolaisia, siis evakkoja. Tästä kannattaa lähteä suunnittelussa liikkeelle.

Uutena ryhmänä ovat taajamista maataloustyössä käyvät, jotka korvaavat paitsi ulkomaista työvoimaa myös vastaavat maatalouden muutokseen, jossa erityisesti kotimaisia palkokasveja, juureksia, vihanneksia, marjoja ja hedelmiä kasvatetaan paljon suuremmissa määrin kuin nyt. Kaupunkiviljelykin on moninkertaistunut. Mielikuvana kiiltävissä kumisaappaissa pakasta vedetyt rukkaset kädessä näyttäytyvä kaupunkilainen hymyilyttää, kunnes muistaa, että moni heistäkin on maalta kotoisin tai muuten vain paskaa ennenkin lapioinut, kuten minä. Tyhjiä kaupan hyllyjä katsellessa työmotivaatio nousee ja toimijuuden henkinen saati fyysinen vaikutus tukee kaupunkilaistakin kestämään vakavaa kriisiä.

Kylän rooli on moninainen

Jonkun on organisoitava majoitukset. Tuettava maatiloja kanavoimalla työvoimaa ja tukemalla sitä. Välitettävä viestit. Tarjottava paikka sopia korjuuketjuista ja annettava ohjeet polttoainerekalle, jotta se löytää kymmenen tyhjentynyttä tilatankkia. Ottaa vastaan evakkoon lähtenyt viljelijäperhe, joka ”tilatinderin” perusteella on löytänyt sijan paitsi itselleen myös tuotantopanoksilleen ja eläimilleen kylän alueen maatiloilta.

Jonkun on etsittävä tilat ja organisoitava tuotteiden lähijalostus ja pakkaus sekä osa jakelustakin kun ruokatehtaiden ja kauppaketjujen hiotut prosessit yskivät sodassa. Katse kannattaa suunnata lähitaajamiin ja jättää suuremmat asuintiivistymät ison koneiston hoidettavaksi. Moni tekee paljon itse, mutta yhdessä tekeminen on paitsi tuottavampaa myös henkisesti palkitsevampaa. Tehtäviä voi kukin keksiä lisää.

Tällainen kylä näyttää aivan muulta kuin hiipuvalta raitilta. Ehkäpä mielikuva luo oivalluksia myös pienempiin kriiseihin ja arkeenkin.

20.7.2026

Kylän tärkein investointi kulkee tennarit jalassa

Teija Perttula, Ruoveden 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja, Suomen 4H-liiton erityisasiantuntija, Pirkan Kylät ry:n hallituksen jäsen

Elinvoima, kestävyys, huoltovarmuus, kylävara; päivän polttavia puheenaiheita kylissä ja kylistä. Ilmalämpöpumppu, energiaremontti, kyläradio, frisbeegolf-rata; kylissä tehdään kovasti hankkeita palveluiden, varautumisen ja kiinteistöjen kunnon parantamiseksi. Hankkeita riittää, ja se on loistojuttu. Itsekin teen työssäni hankkeita, ja olen innostunut niistä myös vapaa-ajalla. Kaikki alussa mainittu tähtää kyläyhteisön olojen kehittämiseen, jopa ihan pärjäämiseen kylissä. Joskus kuitenkin tulee mietittyä, pitäisikö vielä enemmän puhua kylien kaikkein tärkeimmästä investoinnista, siellä kasvavasta ihmisestä. Kylien nykyisyyttä ja tulevaisuutta rakennettaessa aivan keskeisessä roolissa ovat kylien nuoret ihmiset ja heidän toimijuutensa.

Nuoren toimijuus on kylän tärkeää pääomaa, joka tuottaa nyt ja korkojen kanssa tulevaisuudessa. Nuoren toimijuus käsitetään helposti väärin. Toimijuus nähdään aktiivisuutena tai ulospäinsuuntautuneisuutena, niin sanottuna reippautena. Itse asiassa toimijuudessa on pääasiassa kysymys siitä, että nuori pystyy vaikuttamaan; omien tekojensa kautta sekä oppimaan tekemällä että saamaan aikaiseksi merkityksellisiä asioita. Monenlaiset onnistumisen kokemukset ja vastuun saaminen turvallisesti kehittävät toimijuutta.

Yrittäjyys vahvistaa nuoren toimijuutta

Työssäni 4H-järjestössä tuen nuoria harjoittelemaan yrittäjyyttä turvallisesti ja harrastusluonteisesti. 4H-yrittäjänä nuori toimii itsenäisesti, sopii itse työkeikkansa, tekee työt ja laskuttaa sekä hoitaa kirjanpidon ja veroasiat. 4H-yrittäjyys ei tähtää siihen, että ihan jokaisesta tulisi yrittäjä myös aikuisena, vaikka se erityisesti maaseudun elinvoiman näkökulmasta merkittävää olisikin. Nuorten yrittäjyydessä parasta on se, että se kasvattaa nuorten vastuunkantoa, ongelmanratkaisukykyä, asiakaskohtaamisten taitoja, rohkeutta ja omien taitojen tunnistamista. Yrittäjyys on siis varsin tehokas väline toimijuuden kehittämisessä. Yrittäjänä nuori kohtaa oikeita ihmisiä, ratkaisee oikeita ongelmia, kantaa oikeaa vastuuta, saa oikeaa palautetta. Nuorelle syntyy kokemus siitä, että joku oikeasti tarvitsi hänen osaamistaan.

Olen vuosien aikana nähnyt monta kertaa saman ilmiön. Hiljainen nuori, joka ei juuri rohkene silmiin katsoa, kehittyy melkoisin harppauksin, ja seisookin muutaman kuukauden päästä asiakkaan pihassa kertomassa, miten hän lähtisi nurmikkoa leikkaamaan. Tai nuori, jolla on vaikeuksia jaksaa kokonaista kuuden tunnin koulupäivää, saa vapaa-ajalla asiakkailtaan kiitosta kohteliaisuudesta ja siitä, kuinka näppärästi työt sujuvat. Yrittäjyys näyttää tuovan nuoressa esiin paljon sellaista toimijuutta, joka ei aina pääse näkyviin muissa ympäristöissä. LUT-yliopiston tutkijatohtori Anu Raappanan tuoreen väitöstutkimuksen mukaan nuorten yrittäjyyspotentiaali kehittyy merkittävästi koulun ulkopuolisissa oppimisympäristöissä, kuten harrastuksissa.

Sukupolvet kohtaavat kylissä yrittäjyyden äärellä

Kylissä asuu paljon ikääntyvää asiakaskuntaa, joille palveluja tuottaessaan nuori voi tuntea erityistä merkityksellisyyttä. Hänen työnsä ansiosta ikääntyvän ongelma ratkeaa; joku saa lumet pois rappunsa edustalta ja pääsee apteekkireissulleen, toisen piha pysyy hoidettuna, vaikka leikatun jalan vuoksi puutarhatyöt eivät itseltä onnistu. Joku saa lehdenlukuapua, kun heikentyvä näkökyky estää lukemisen eivätkä taidot riitä digilaitteisiin. Tässä vain muutamia esimerkkejä. Yhteistyö nuorten yrittäjien ja ikääntyvän asiakaskunnan välillä voi olla vaikka mitä muutakin. Tiedänpä yhden nuoren, joka YouTube- ja TikTok-videoita katsomalla ja kavereiden kuontaloilla harjoittelemalla opetteli leikkaamaan miesten hiuksia. Nyt nuoren asiakaskunnassa on paitsi ikätovereita, myös useita ikääntyviä lyhythiuksisia.

Olen tehnyt havainnon, että nuorten yrittäjyydessä kylissä kysyntä ja tarjonta eivät aina kohtaa. Apua tarvitseva ei tunne nuorta, jolla voisi olla kykyä tuottaa juuri kyseistä palvelua. Tai kylässä asuva nuori ei hoksaa, että juuri hänen kyvyillään voisi olla kysyntää ihan polkupyörä- tai mopomatkan päässäkin kotoa, ja pienellä harjoittelulla hänestäkin voisi tulla oikein kelvollinen tekijä moneen hommaan. Ikääntyvä asiakas saattaa epäröidä luottaa nuoreen, ja joskus päinvastoinkin. Nuori ei ehkä rohkene ajatella yrittäjyyttä vaihtoehtona toimia ja tienata rahaa. Yrittäjyys tuntuu pelottavammalta sanana kuin työn tekeminen. Nuorelta ehkä puuttuu uskallusta kertoa osaamisestaan, kohdata asiakkaita ja pyytää korvausta työstään. Tarvitaan kohtauttamista; ihmisiä, jotka osaavat yhdistää nuoren osaamisen ja kyläläisten tarpeet. Tarvitaan paljon positiivista puhetta kylän nuorista, kannustusta yrittäjyyteen ja herkkyyttä huomata tilaisuudet yhdistää ihmisiä yrittäjyyden äärellä.

Kylien vahvuus on siinä, että eri sukupolvien on mahdollista kohdata arjessa. Nuoren ensimmäinen asiakas voi olla naapuri, ensimmäinen suosittelija kyläyhdistyksen puheenjohtaja ja ensimmäinen vakioasiakas yksin asuva ikäihminen. Samalla nuori oppii tuntemaan kylänsä ihmiset ja kylä oppii tuntemaan nuoren. Tällaisia kasvun paikkoja ei voi rakentaa pelkillä hankkeilla.

Tehdään kyläläiseksi kasvaminen mahdolliseksi

Joskus yhteisöt sortuvat siihen, että nuorille tarjotaan ahdasta muottia, johon hänen tulisi itsensä sovittaa tullakseen hyväksytyksi. Tarvitseeko nuoren kuitenkaan mahtua valmiiseen muottiin? Nuori voi olla arka esiintymään tai markkinoimaan itseään. Nuori voi ajatella ajankäytöstään eri tavalla kuin sotien jälkeen syntyneet sukupolvet, eikä nuoren tapa suhtautua kiireeseen ole välttämättä väärä, se on vain erilainen. Nuori ei ehkä halua tehdä mitä tahansa työtä, eikä hänen tarvitsekaan. Nuori ei aina ihan käytännön syistäkään pysty sitoutumaan. Kulkeminen ja aikataulupaineet tai nuoren elämän monet muutokset haastavat. Nuorta voi jännittää, ja moni asia on nuorelle uutta.

Aikuisten tehtävä ei ole tehdä nuorista samanlaisia. Aikuisten tehtävä on löytää jokaiselle tapa osallistua. Nuori tarvitsee ohjausta, mutta kunnioittavasti kohdaten. Nuorta kuunnellaan, häntä autetaan löytämään omat vahvuutensa, ei yritetä muuttaa, ei arvostella.

Kylän pitää olla joustava alusta, jossa nuoren on helppoa olla ja toimia, ei kovareunainen ja ahdas muotti. Kylätoiminnan rakenteitakin voisi olla hyvä pysähtyä pohtimaan. Onko valmiisiin rakenteisiin helppoa tulla mukaan nuorena ihmisenä? Pitäisikö rakenteita muuttaa? Saako kylätoiminnassa kokeilla rohkeasti ja myös epäonnistua turvallisesti? Saavatko lapset ja nuoret näkyä omina itsenään? Tuleeko rakennettua nuorille kynnyksiä, vaikka jalo tavoite olisikin madaltaa niitä?

Kylätoiminnassa usein herättää huolta se, ettei nuoria näy kokouksissa tai talkoissa. Harvemmin pysähdytään kysymään, näyttävätkö kokoukset tai talkoot ylipäätään siltä, että sinne tekisi mieli tulla.

Kylä, jossa nuoret ovat mukana toiminnassa, rakentaa tulevaisuuttaan jo nyt ja on vahva muutoksissa

Kylissä pohditaan parhaillaan paljon huoltovarmuutta. Mikä on nuorten rooli huoltovarmuuden kannalta? Ajattelen, että huoltovarmuutta ei rakenneta ainakaan puhumalla kriiseistä lapsille ja nuorille. Mahdolliseen huoleen on hyvä vastata, mutta huolta ei pidä lietsoa lisää, vaan vaalia uskoa tulevaisuuteen. Sekä huoltovarmuutta että tulevaisuususkoa voidaan rakentaa kasvattamalla lasten ja nuorten toimintakykyä. Arjen taidot, jotka liittyvät esimerkiksi ruokaan, käsillä tekemiseen, metsään ja luontoon, yrittäjämäisiin valmiuksiin ja vastuun ottamiseen, yhteistyötaitoihin, muuttuvat huoltovarmuuden rakennuspalikoiksi. Yksilön ja yhteisön toimintakyky vahvistuu muuttuvia tilanteita ajatellen.

Ehkä kylien tärkein huoltovarmuusteko ei olekaan varasto tai suunnitelma. Ehkä se on se, että lapsi ja nuori saa kasvaa yhteisössä, jossa hän oppii tekemään, auttamaan, yrittämään ja uskomaan omaan kykyynsä vaikuttaa. Huoltovarmuus rakentuu luottamuskylläisessä arjessa, jossa lapset ja nuoret kasvavat toimintakykyisiksi. Kylän tärkein huoltovarmuusteko voi olla vaikka se, että nuori saa ensimmäisen asiakkaansa, ensimmäisen onnistumisensa ja ensimmäisen kokemuksensa siitä, että hänen osaamisellaan on merkitystä toiselle ihmiselle.

Toimijuutta ei voi opettaa. Se pitää saada kokea, oppia tekemällä. Toimiva nuori tulee yhteisössään tunnetuksi ja hän oppii tuntemaan muut. Nuori huomaa olevansa tärkeä, ja hänestä tulee osa yhteisöä. Nuori oivaltaa, että hänen osaamiselleen on oikeaa tarvetta omassa kylässä. Kylä, jossa nuoret tunnetaan nimeltä, ja jossa nuorten kehittyvää osaamista arvostetaan, on vahva yhteisö.

Nuori on jo nyt aktiivinen toimija, eikä pelkästään tulevaisuuden toivo. Hän ei ole arvokas vasta paluumuuttajana opiskelujensa jälkeen, vaan juuri nyt, saadessaan ensimmäiset mahdollisuutensa tehdä, auttaa, yrittää, iloita ja onnistua.

Linkki kirjoituksessa mainittuun LUT-yliopiston tutkimukseen: Väitöstutkimus: Koulujen yrittäjyyskasvatus ei yksin riitä lisäämään yrittäjyyttä | LUT-yliopisto

27.6.2026

Kun yhteisö uskoo nuoreen, nuori alkaa uskoa myös itseensä

Emmi Sarvijärvi, Pirkan Kylien hallituksen jäsen ja Suomen Kylien nuorisojaoston Pirkanmaan edustaja

Suomessa puhutaan paljon nuorten tulevaisuususkosta. Keskustelemme mielenterveydestä, yksinäisyydestä, työn muutoksesta ja siitä, miten nuoret näkevät oman tulevaisuutensa. Harvemmin kuitenkaan pysähdymme pohtimaan, miten elinympäristö vaikuttaa siihen, uskooko ihminen huomiseen.

Usein ajatellaan, että mahdollisuudet löytyvät kaupungeista. Siellä ovat työpaikat, oppilaitokset ja lähipalvelut. Kaupungit tarjoavatkin monille juuri oikean ympäristön rakentaa omaa elämäänsä. Samalla olisi kuitenkin syytä tunnistaa myös maaseudun vahvuudet. Ne eivät ole vain luonnonläheisyyttä tai väljempiä neliöitä, vaan jotain paljon syvempää: osallisuutta, yhteisöllisyyttä ja kokemusta siitä, että omalla toiminnalla on merkitystä. Pidetään siis kiinni niistä lähipalveluista, joita kylillämme vielä on, jotta maaseutu säilyy vetovoimaisena myös tulevaisuudessa.

Tulevaisuususko syntyy tunteesta, että pystyy vaikuttamaan omaan elämäänsä ja ympäristöönsä. Juuri tässä maaseudulla on erityinen vahvuus. Kylällä yhden ihmisen idea voi muuttua nopeasti yhteiseksi projektiksi. Uusi tapahtuma, harrastusryhmä, liikuntapaikka tai hanke voi saada alkunsa yhden aktiivisen ihmisen ajatuksesta. Vaikutukset näkyvät nopeasti ja konkreettisesti. Kun ihmiset näkevät oman työnsä tulokset ympärillään, syntyy tunne siitä, että omalla panoksella on merkitystä.

Moni nuori kaipaa ennen kaikkea merkityksellisyyttä ja tunnetta siitä, että kuuluu johonkin. Mahdollisuuksia on enemmän kuin koskaan, mutta samalla yksinäisyys koskettaa yhä useampaa. Sosiaalinen media tarjoaa kontakteja, mutta ei aina yhteyttä. Maaseudulla yhteisöllisyys on usein luonnollinen osa arkea: ihmiset tuntevat toisensa, naapureita tervehditään ja uusi asukas huomataan. Monelle juuri yhteisö on tärkein syy jäädä, palata tai muuttaa maalle.

Tulevaisuususkoa vahvistaa myös mahdollisuus rakentaa omaa elämää pitkäjänteisesti. Monilla maaseutualueilla asuminen on edelleen kohtuuhintaista ja tontteja on saatavilla. Unelma omasta kodista ei välttämättä jää vuosikymmenien päähän. Kun ihminen pystyy suunnittelemaan tulevaisuuttaan realistisesti, syntyy myös turvallisuuden tunnetta. Samalla meidän on tunnistettava yksi maaseudun suurimmista haasteista. Liian usein nuori, joka haluaisi muuttaa kylälle tai palata kotiseudulleen, törmää asuntopulaan. Tyhjiä taloja voi olla olemassa, mutta ne eivät ole markkinoilla. Vuokra-asuntoja on vähän. Pienille kodeille ja uudenlaisille asumisratkaisuille olisi kysyntää, mutta tarjontaa ei aina löydy. Kaavoituksen on mahdollistettava rakentaminen myös taajamien reuna-alueilla ja kylien läheisyydessä. Myös kesä-asunnot täytyy saada vaihdettua ympärivuotisiksi asunnoiksi, jos asunnon varustelu sen sallii.

Jos haluamme nuoria takaisin maaseudulle, meidän täytyy tehdä paluusta mahdollista. Tarvitsemme asuntoja, tontteja ja uusia yhteisöllisiä asumisratkaisuja, jotka helpottavat sekä asumisen kustannuksia että yksinäisyyttä ja vahvistavat kylien elinvoimaa. Onko teidän kylällä asuntoja tyhjillään, joita voisitte markkinoida paremmin?

Ehkä kaikkein tärkeintä on kuitenkin osallisuus. Kylällä nuori ei ole vain palveluiden käyttäjä. Hän voi olla tapahtuman järjestäjä, yhdistystoimija, yrittäjä, valmentaja, luottamushenkilö tai uuden idean toteuttaja. Ei pelkästään somevastaava. Hän voi olla mukana päättämässä siitä, miltä oma kotiseutu näyttää tulevaisuudessa. Siinä piilee maaseudun suuri mahdollisuus.

Kun ihminen kokee olevansa tarpeellinen, hän alkaa uskoa huomiseen. Kun hän näkee oman kädenjälkensä ympärillään, hän sitoutuu yhteiseen tulevaisuuteen. Ja kun yhteisö uskoo nuoreen, nuori alkaa uskoa myös itseensä. Siksi tulevaisuususkoa on usein helpompi rakentaa maalla. Ei siksi, että maaseutu olisi täydellinen tai kaupunki huono. Vaan siksi, että maaseudulla on edelleen paljon tilaa osallisuudelle, yhteisöllisyydelle ja sille tunteelle, että jokainen voi olla mukana rakentamassa huomista.

Puhutaan maaseudusta aina positiivisesti,
Kyläsydämellä,
Emmi Sarvijärvi
Parkkuu, Ylöjärvi

21.5.2026

Turvallisuus syntyy ihmisistä

Heidi Rannikko, Lounais-Pirkanmaan kylätaloagentti, Pirkan Kylät ry

Kun puhutaan kyläturvallisuudesta tai varautumisesta, keskustelu kääntyy helposti erilaisiin häiriötilanteisiin kuten sähkökatkoihin, myrskyihin tai kriiseihin. Puhutaan varavoimasta, vesihuollosta, viestintäyhteyksistä ja erilaisista suunnitelmista. Kaikki nämä ovat tärkeitä asioita. Silti usein unohtuu jotakin aivan olennaista: turvallisuus ei synny pelkästään järjestelmistä, rakenteista tai investoinneista. Se syntyy ihmisistä. Moni turvallisuutta lisäävä asia näyttää ulospäin hyvin arkiselta – sellaiselta, ettei sitä välttämättä edes ajatella turvallisuutena.

Soitin viime kesän lopulla naapurikylässä asuvalle tuttavalleni kysyäkseni, lähtisikö tämä pyörähtämään kaverikseni metsään, sillä haaveilin löytäväni jo joitakin sieniä ja tiesin hänenkin olevan innokas sienestäjä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt mukaani, sillä oli juuri lähdössä auttamaan erästä ikäihmistä omassa naapurustossaan. Tälle oli tuotu suuri kasa polttopuita pihaan, ja puut piti saada suojaan ennen sateita. Tuttavani oli luvannut mennä avuksi kantamaan niitä varastoon. Tilanne oli pieni ja arkinen, mutta samalla siinä näkyi jotakin hyvin olennaista: maaseudun kylissä ihmiset edelleen katsovat toistensa perään ja auttavat silloin, kun avulle on tarvetta.

Erään kerran ollessani reissussa sain naapuriltani huolestuneen viestin. Hän tiesi minun olevan koko viikon poissa ja informoi minua siitä, että pihaani oli juuri ajanut vieras auto, josta ulos tullut ihminen penkoi nyt autokatoksessani. Kiitin häntä tarkkaavaisuudesta, mutta ilmoitin huolen olevan tällä kertaa turha: olin luvannut, että eräs tuttavani voisi omin päin käydä lainaamassa autokatoksestani tarvitsemaansa työkalua. Kyseessä oli pieni asia, mutta samalla muistutus siitä, että turvallisuus voi olla myös sitä, että ihmiset havainnoivat ympäristöään ja uskaltavat kysyä. Ei uteliaisuuttaan, vaan välittämisestä.

Muutama vuosi sitten eräs tuttavani oli talvipakkasella koiransa kanssa kävelyllä, kun hän kuuli etäisesti avunhuutoja. Hän lähti kulkemaan ääntä kohti ja päätyi lopulta erään pääosin kesäkäytössä olleen talon pihaan. Siellä iäkäs nainen makasi jäisellä pihalla, eikä ollut päässyt omin avuin ylös. Talvipakkasella seuraukset olisivat olleet vakavat, ellei kukaan olisi sattunut kuulemaan avunhuutoja juuri oikeaan aikaan. Tällaiset tilanteet muistuttavat siitä, kuinka paljon turvallisuus rakentuu lopulta ihmisten välisistä suhteista, läsnäolosta ja siitä, että reagoidaan, kun huomataan, ettei kaikki ole kunnossa. Yhtä tärkeää on myös se, että avun pyytämisen täytyy olla mahdollista ja tuntua turvalliselta.

Moni meistä tunnistaa varmasti myös tilanteita, joissa naapuri on käynyt päästämässä koiran ulos työpäivän venyessä odottamattomasti, tai huolehtinut eläimistä sairastumisen aikana. Usein kyse ei ole mistään suuresta sankaruudesta, vaan tuiki tavallisesta arjen avusta. Juuri tällaisista pienistä teoista syntyy luottamus, jonka varaan voidaan rakentaa myös silloin, kun eteen tulee jotakin suurempaa ja yllättävämpää. Yhteisöllisyydestä puhutaan joskus hieman abstraktisti, ikään kuin se olisi vain mukavaa yhdessäoloa tai kylätapahtumia. Todellisuudessa yhteisöllisyys on myös turvallisuutta ja toimintakykyä.

Se on sitä, että tiedetään edes suurin piirtein, ketkä kylällä asuvat, kuka osaa mitäkin ja kenelle voi missäkin tilanteessa tarpeen tullen soittaa. Monessa kylässä on jo nyt paljon sellaista osaamista ja voimavaroja, joita ei välttämättä aina itse huomata. Muutamilla on ensiaputaitoja, joku on näppärä korjaamaan koneita tai käyttämään moottorisahaa. Jollakin on aggregaatti, traktori tai peräkärry ja toinen taas tuntee kylän ikäihmiset ja tietää, kuka saattaisi tarvita apua ensimmäisenä häiriötilanteessa. Tärkeintä ei kuitenkaan ole yksittäinen taito tai väline, vaan luottamus: rohjetaanko apua pyytää ja uskalletaanko sitä tarjota.

Yhteisöllisyyttä ei rakenneta siinä vaiheessa, kun kriisi on jo käsillä. Silloin on liian myöhäistä alkaa opetella tuntemaan naapureita. Luottamus syntyy paljon aikaisemmin – kahvipöydissä, kylätalon tapahtumissa, talkoissa, pienissä kohtaamisissa ja tavallisessa arjessa. Ehkä juuri siinä onkin kylien todellinen vahvuus. Turvallisuus ei ole pelkästään sitä, että varaudutaan pahimpaan. Se on myös sitä, että arki toimii, ihmiset tuntevat toisensa ja apu löytyy läheltä silloin, kun sitä tarvitaan. Usein turvallisuuden kannalta ratkaisevia asioita ovat lopulta hyvin tavalliset teot: joku huomaa poikkeavan tilanteen, kysyy kuulumisia, tarjoaa apuaan tai pysähtyy kuuntelemaan.

Älykkäistä kylätaloista puhuttaessa ajatukset kääntyvät helposti teknisiin ratkaisuihin, varusteisiin tai rakennuksiin. Niilläkin on oma tärkeä paikkansa. Silti kylätalon todellinen älykkyys ei lopulta synny seinistä eikä laitteista, vaan ihmisistä. Siitä, että saman katon alle kokoontuu yhteisö, joka tuntee toisensa, jakaa osaamistaan, välittää ympärillään olevista ihmisistä ja pystyy toimimaan yhdessä myös silloin, kun arki syystä tai toisesta horjuu. Ehkä juuri siksi kylätalo voi parhaimmillaan olla paljon enemmän kuin rakennus. Se voi olla koko kylän yhteinen turvaverkko.

4.5.2026

Maaseudun palvelut: missä syntyvät huomisen ratkaisut ja kylien tarinat

Kaisa Vanhala, Pirkan Kylät ry:n tj.

Maaseudusta puhutaan liian usein katoavana ilmiönä. Paikkana, josta nuoret lähtevät ja palveluiden ovet sulkeutuvat. Samalla puuttuu kuitenkin vahva tarina siitä, mitä kaikkea maaseudulla syntyy, kasvaa ja muuttuu. Kun kaupungistuminen kiihtyy, meidän tulisi kysyä: katoaako maaseutu todella vai onko se uuden tarinan alku?

Pirkan Kylät ry:n toiminnanjohtajana olen saanut seurata läheltä, kuinka kylissä eletään muutosta todeksi. Elämme ajassa, jossa väestö, teknologia ja talouden rakenteet muuttuvat nopeammin kuin ehkä koskaan aiemmin. Samalla on syntynyt tarve uudistaa palvelut ja toimintatavat niin, että jokainen voisi kokea itsensä osalliseksi ja turvatuksi asuinpaikasta riippumatta. Mutta onko meillä rohkeutta katsoa tulevaisuuden muutosta mahdollisuutena, ei uhkana?

Kaupungistuminen muuttaa, mutta maaseudun arvo pysyy ja yhteisöllisyys vahvistuu

Kaupungistuminen on väistämätön megailmiö. Ihmiset hakeutuvat työn, koulutuksen ja palveluiden äärelle. Se muuttaa myös maaseudun asumista monipaikkaisemmaksi, jossa asuminen ei ole sidottu vain yhteen paikkaan. Vaikka kylien väkiluvut pienenevät ja palvelut keskittyvät kaupunkeihin, maaseutu ei ole tyhjä. Se elää ja kehittyy luomalla uusia ratkaisuja ja vahvistamalla yhteistoimintaa.

Kun kylissä rakennetaan uusia ratkaisuja, ne näkyvät arjessa: yhteisinä varautumissuunnitelmina, yhteisötaloutena ja palveluina, jotka tuovat apua lähelle ihmistä. Terveys- ja digipalvelut voivat tulla kylälle, ja ruoka- sekä lääkepalvelut helpottavat ikääntyvien arkea. Lopulta tärkein turvaverkko ei kuitenkaan ole järjestelmä, vaan ihmiset.

”Elinvoima ei katoa, se vain muuttaa muotoaan.”

Miksi ihmiset muuttavat ja miksi he jäävät

Ihmiset hakevat erilaisia asioita: joku etsii palveluita ja turvallisuutta, toinen rauhaa ja tilaa hengittää. Kaupungit vetävät puoleensa, mutta samalla ne myös kuormittavat. Moni huomaa myöhemmin kaipaavansa takaisin sinne, missä arjen tuki on lähellä ja ovet aukeavat ilman ajanvarausta.

Maaseudulla on edelleen paljon sellaista, mitä kaupungit yrittävät rakentaa: luottamusta, yhteistoimintaa ja yhteenkuuluvuutta. Pirkanmaalla on nähty, miten nämä syntyvät, kun kunnat, yhdistykset ja asukkaat tekevät yhdessä. Esimerkiksi Ikaalisissa kuntastrategiaa on rakennettu yhteistyössä kylien kanssa, mikä on tuonut näkyvyyttä yli kuntarajojen. Kiikan VPK puolestaan osoittaa, miten arjen turvallisuus rakentuu yhteisöstä: noin 60 vapaaehtoista muodostaa paikallisen turvaverkon.

Elinvoima ei synny erillisistä hankkeista, vaan pitkäjänteisestä kehittämisestä, suhteista ja yhteistyöstä. Maaseutu kestää, kun se nähdään osana kokonaisuutta, ei kaupungin vastakohtana vaan sen rinnalla voimavarana.

Palvelut muuttuvat ja se on väistämätöntä

Kun puhumme palveluiden katoamisesta, kuva jää usein yksipuoliseksi. Palvelut eivät niinkään katoa, vaan muuttavat muotoaan. Niitä voidaan tuoda kylille uudella tavalla: liikkuvina palveluina, yhteisinä asiointipisteinä ja verkon kautta.

Parhaat ratkaisut syntyvät paikallisista tarpeista. ”Palveluita ei tarvitse säilyttää sellaisinaan. Olennaisempaa on kysyä, miten ne voidaan järjestää yhdessä toisin.”

Tämä on maaseudun vahvuus: kyky uudistua käytännön kautta. Siinä missä osa näkee lopun, kylä näkee mahdollisuuden.

Nuoret ja tulevaisuuden maaseutu

Suurin osa nuorista muuttaa jossain vaiheessa kaupunkiin työn ja opiskelun vuoksi. Se on luonnollista. Maaseudun kannalta tärkeä kysymys ei ole, miksi he lähtevät, vaan miksi he palaisivat.

Työelämä on pirstaloitunut, ja nuoret sukupolvet etsivät merkitystä ja yhteisöllisyyttä enemmän kuin pysyvää postinumeroa. Tässä maaseudulla on etulyöntiasema, jos osaamme tarjota joustavia tapoja elää, oppia ja tehdä työtä.

Kylät voivat olla kasvun ja oppimisen alustoja, paikkoja, joissa voi kokeilla, epäonnistua ja onnistua yhdessä.

Samalla on tärkeää uudistaa hallintorakenteita, jotka estävät opiskelun tai osaamisen kehittämisen ilman, että työttömyysturva vaarantuu.

Nuorten tulevaisuudenusko vahvistuu, kun heidät nähdään tärkeänä osana yhteisöä. Elinvoimainen maaseutu tarvitsee tuhansia tarinoita ihmisistä, ei vain rakenteista.

Kylien vahvuudet: osallisuus, varautuminen ja yhteisö

Pirkan Kylät osallistui Radio Moreenin haastatteluun maaliskuussa. Siinä nousi esiin kylien poikkeuksellisesta resilienssistä: kyvystä sopeutua, varautua ja rakentaa uutta. Monilla kylillä on jo omat kylätalojen turvallisuussuunnitelmansa, joissa pohditaan toimintaa kriisitilanteissa ja äkillisissä muutoksissa: miten turvataan sähkö, vesi, apu ja erityisesti toisista huolehtiminen.

Tällainen tulevaisuustyö ei ole pelkkää hallintoa, vaan yhteisöllisyyden ydintä.

Kylät ja kaupungit eivät ole vastakohtia, vaan toisiaan täydentäviä. Kun ne tekevät yhteistyötä, koko yhteiskunta vahvistuu.

”Yhteistyö kylien, kuntien ja järjestöjen välillä ei ole vain hallinnollista, vaan inhimillistä.”

Maaseudun todellinen vahvuus ei ole sen pinta-ala, vaan sen sydän. Ne ovat ihmiset, jotka tuntevat naapurinsa nimeltä ja tietävät, että apua on tarvittaessa lähellä.

Loppu: uusi alku

Maaseudun tulevaisuutta ei ratkaise pelkkä väestötilasto. Se ratkaistaan tahtotilalla ja arjen valinnoilla: sillä, miten suhtaudumme toisiimme, miten rakennamme yhteistä hyvää ja miten osaamme nähdä mahdollisuuksia siellä, missä ennen näimme ongelmia.

Maaseutu ei ole katoavaa kansanperinnettä. Se on jatkuvasti uudistuva ja elävä. Se on kotipaikka, jossa menneisyys ja tulevaisuus kohtaavat.

Ehkä tärkein kysymys ei ole, säilyykö maaseutu, vaan mitä me itse teemme ja mitä rakennamme yhdessä sen eteen.

Kuuntele Pirkan Kylien haastattelu Radio Moreenin kanavalla.

10.4.2026

Kylätalo, voittamattomuuden keskus

Petri Rinne, Pirkan Kylät ry:n pj.

Olen saanut viime aikoina osallistua moneen kiinnostavaan keskusteluun kylätaloista. Pirkanmaallakin näitä kyläyhdistysten, maamiesseurojen, nuorisoseurojen, metsästysseurojen ym. ylläpitämiä, kaikille avoimia tiloja on satoja. Hyvinvointialueemme Pirhan vs. pelastusjohtaja Teemu-Taavetti Toivonen nimitti kylätaloja voittamattomuuden keskuksiksi, kuten Ukrainan sodassa paikallisia yhteisöllisyyden keskuksia ja turvapaikkoja kutsutaan. Leppäkosken Sähkö Oy:n toimitusjohtaja Jukka Rajala kiitteli kylätalojen roolia joulun välipäivien Hannes-myrskystä selviämisessä: kun jopa kolmannes yhtiön toimialueen kotitalouksista oli sähköttömiä, kylätaloilla käytiin lämmittelemässä, lataamassa akkuja ja vaihtamassa kuulumisia. Sähköyhtiön, kuntien ja kolmannen sektorin hyvä yhteistyö, tiivis yhteydenpito ja tehtävien koordinaatio olivat avainasemassa harvinaisen sähköverkon suurhäiriön vahinkojen minimoimisessa.

2020-luvulla suomalaisten tulevaisuususko on ollut koetuksella moneen otteeseen ja lähes jatkuvasti. Kun uutistulva kriiseistä ja konflikteista vyöryy olohuoneisiimme, on mukava muistaa että harvasta asutuksestamme huolimatta emme ole yksin. Pienen, syrjäisen kansan voima ja resilienssi ovat yhä yhtenäisyydessä ja yhteisöllisyydessä, kuten talvisodan ihmeessä.

Pommien putoillessa Tampereelle 1939-40 oma isoisoisäni Frans Sinisalo muutti kaupungista maalle. Kolmilapsinen perhe etsi turvaa Virroilta, karhunkaataja Martti Kitusen korpimailta. Väestön keskittäminen ei kriisitilanteissa luokaan tehokkuutta vaan turvattomuutta. Siksi älykkäiden kylätalojen, maakuntamme hajautetuimman yhteiskäytössä olevan resurssin, on palveltava myös kaupunkilaisia, maallemuuttajia ja monipaikkaisia citymaalaisia. Kylätalon perjantailounas voi olla se ensimmäinen paikka, josta kysellä sopivia tontteja tai tyhjäksi jääneitä taloja, jotka eivät välttämättä ole etuovi.comissa. Maallemuuttajan tieto- ja verkostoitumistarve on tutkitusti valtava: kuka auraa tiet, keneltä voi ostaa polttopuita jne.

Monissa arvovaltaisten tahojen, kuten talousjärjestö OECD:n, maaseutuwebinaareissa ja -konferensseissa puhutaan nyt maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksesta. Meilläkin soisi puhuttavan enemmän. Ehkä erimerkkiset rahoituslähteet ovat ajaneet maaseudun ja kaupunkien paikalliskehittäjiä eri leireihin. Kuten muuttoliiketutkija Timo Aro on osuvasti todennut, maaseudunkin tulevaisuus riippuu yhä enemmän kaupunkilaisten kulutuksensa ja ajankäyttönsä suhteen tekemistä valinnoista. Mutta tiedämmekö maaseudulla, mitä kaupunkilaiset tulomuuttajaehdokkaat kyliltämme haluaisivat. Lakkautamme kyläkouluja, joiden vuoksi moni lapsiperhe on maalle muuttanut. Investoimme miljoonia euroja maaseudun vähenevien veronmaksajien rahoja yritys- ja teollisuuspuistoihin, joihin ei aina löydy yhtäkään tulijaa.

Yhteisölliset ja maalaisjärkiset matalan kynnyksen kylätalot voivat olla monelle tulomuuttajalle ns. sisäänheittotuote, joista uusien tuttavien lisäksi saa paikoin jopa lasten päivähoitoa. Myös moni kiinteistövälittäjä muistaa nykyisin kirjoittaa asunnon myynti-ilmoitukseen, jos naapurustossa on aktiivista kylätoimintaa ja yhteisöön on helppo kotiutua. Jatketaan yhdessä eri sektorien kesken näiden voittamattomuuden keskusten kehittämistä niin kylissä kuin kortteleissa!

Turun linnassa, 750 vuotta palvelleessa voittamattomuuden keskuksessa (joka rakennettiin alun perin saarelle) pääsiäisaamuna 5.4.2026, Petri Rinne

27.3.2026

Voisiko Pirkanmaa olla yhteisöllisen varautumisen mallimaakunta?

Jani Hanhijärvi, Pirkanmaan älykkäät kylätalot -hankkeen projektipäällikkö

Pirkanmaa on maakuntana vahva yhdistelmä kasvavaa kaupunkiseutua sekä vireätä ja toimeliasta maaseutua. Joskus on kuullut myös sanottavan, että Pirkanmaa on kuin Suomi pienoiskoossa – eräänlainen Mini-Suomi.

Maakunnan vahvuus on jo pitkään ollut kehittyvä Tampereen seutu, mutta Pirkanmaan todellisen selkärangan voi silti todeta löytyvän maaseudulta ja sen lukuisista kylistä. Maaseutu on ruoan ja energian alkulähde – ja tänä päivänä yhä keskeisemmässä roolissa, kun puhutaan varautumisesta ja turvallisuudesta. Maaseudulla ja kylissä piilee ratkaisuja moniin aikamme haasteisiin, liittyivätpä ne sitten energiaan, ilmastoon, erilaisiin kriiseihin tai hybridiuhkiin.

Pirkanmaan laajan maaseudun ehdottomana vahvuutena on myös kylätoiminta ja yhteisöllisyys. Kylätoiminnan ytimessä on aina ollut omaehtoisuus. Kyläyhteisöt eivät odota toimintaa tai ohjeita ulkopuolelta, vaan toiminta syntyy paikallisista tarpeista, olosuhteista, kylän erityispiirteistä ja kyläläisten vahvuuksista. Tehdään ja toimitaan silloin, kun on aitoa tarvetta tehdä ja toimia. Kylätoiminta kytkeytyy suoraan yhteisölliseen varautumiseen ja resilienssiin – ja sitä kautta koko maakunnan kokonaisturvallisuuteen.

Kylätalot – Pirkanmaan parhaiten hajautettu resurssi

Pirkanmaan kylätoimintaa ja yhteisöllisyyttä on vahvistamassa noin 200 kylätaloa tai vastaavaa kylän yhteisöllistä tilaa. Kylätalona voidaan ymmärtää mikä tahansa yhteisöllinen tila – se voi olla myös seurantalo, nuorisoseurantalo, työväentalo tai vaikkapa vanha kunnantalo. Pääasia, että se on yhteisessä käytössä – eräänlaisena kylän sydämenä.

Pirkanmaan parissasadassa kylätalossa on paljon tilaa, yhteensä noin 70 000 neliötä. Pinta-alaa voi verrata vaikkapa samankokoiseen Tampereen Nokia-Areenaan kaikkine käytävineen ja kerroksineen. Se on paljon ylläpidettävää, huollettavaa ja hoidettavaa alaa pääasiassa talkoovoimin. Kylätalojen ylläpitohaasteet rinnastuvatkin osittain muun muassa valtion, kuntien ja seurakuntien kiinteistöihin.

Samalla voidaan kuitenkin sanoa, että parinsadan kylätalon verkosto on Pirkanmaan parhaiten hajautettu resurssi, joka pystyy paitsi osallistumaan palvelujen työnjakoon ja jäsentymään arjen kokoontumispaikoiksi, myös tarvittaessa ottamaan roolia erilaisissa häiriö- ja kriisitilanteissa. Näinä epävarmuuden ja varautumisen aikoina juuri hajauttamisessa on voimaa – keskittämisessä taas on mahdolliset riskinsä.

Kylätalo ei ole siis pelkästään kyläläisten kerhotila tai olohuone, vaan sitä voidaan käyttää lukuisin tavoin vaikkapa häiriö- ja kriisitilanteissa. Tällöin se voi toimia esimerkiksi kyläläisten kokoontumis-, tiedotus- tai hätämajoituspaikkana, sähkökatkon tai ympäristövahingon sattuessa tukikohtana, vesihuollon häiriöissä puhtaan veden jakelupisteenä tai viranomaisten johtokeskuksena esimerkiksi onnettomuus- ja etsintätilanteissa. Käyttötapoja on lukuisia.

Kylätaloagentit yhteisöllisen varautumisen tukena

Pirkan Kylillä on ollut reilun vuoden ajan käynnissä Pirkanmaan älykkäät kylätalot -hanke. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa erilaisin toimin ja ratkaisuin maaseudun paikallisyhteisöjen kestävyyttä, varautumista ja turvallisuutta. Näihin toimiin ovat olleet tukena viime syksystä lähtien hankkeen neljä kylätaloagenttia. Agentit ja kylätoimijat ovat yhdessä suunnitelleet kylän ja kylätalon varautumiseen ja kestävyyteen kytkeytyviä asioita sekä saattaneet niitä myös alulle.

Esimerkkejä varautumis- ja kestävyystoimista ovat olleet muun muassa turvallisuustapahtumat ja -tempaukset, kyläkohtaiset turvallisuuskyselyt, kylätalojen kehittäminen erikokoisin investoinnein sekä varautumiseen ja turvallisuuteen liittyvän yhteistyön virittäminen. Jälkimmäisessä hyviä toimijakumppaneina ovat esimerkiksi muut paikalliset yhdistykset, kuten VPK:t, Martat ja metsästysseurat.

On hyvä muistaa, että kylätaloihin investoitavat ominaisuudet ovat sellaisia, että ne lisäävät myös normaalioloissa maaseudun tarjontaa avatessaan erilaisille palvelutoiminnoille uusia mahdollisuuksia. Toisin sanoen kylätaloista on mahdollista kehittää vähitellen paitsi häiriö- ja kriisitilanteiden varautumiskeskuksia, myös ja erityisesti normaaliaikojen palvelukeskuksia.

Kunnat ja kylät varautuvat yhdessä

Sanotaan, että kylän tärkein yhteiskumppani on oma kunta. Monessa tapauksessa näin onkin. Tämän vuosikymmenen lukuisten kriisien ja häiriötilanteiden myötävaikutuksella useat pirkanmaalaiset kunnat ovat aiempaa vahvemmin havainneet kylien merkityksen ja voimavaran. On hoksattu, että kylissä on usein vahvaa osaamista, kalustoa ja talkoohenkeä – resursseja, joita ei useinkaan samalla tavalla löydy vaikkapa kaupunkiympäristöstä. Esimerkiksi sään ääri-ilmiöt, infrastruktuurin haavoittuvuudet sekä väestörakenteen muutokset ovat seikkoja, jotka vahvasti linkittyvät varautumisasioihin, ja joihin kylät tuovat tärkeän paikallistason tulokulman.

Kylätaloagenttien toiminnassa onkin vuoden 2026 isona kuvana kehittää kuntien ja kylien yhteistä varautumissuunnittelua. Vuoden aikana muutamissa kunnissa tullaan pilotoimaan toimintamallia, joka tähtää kunnan ja kylien yhteiseen valmius- ja varautumissuunnitteluun. Tämäntyyppinen yhteistyö on erittäin tarpeellista, ja aloitetta siihen on otettu vahvasti nyt myös kuntien suunnasta. Paikallistieto – esimerkiksi siitä, ketkä tarvitsevat apua tai missä ovat kriittiset kokoontumispaikat – on korvaamatonta. Tätä työtä tukemaan toteutettiin jo viime syksynä Pirkanmaan kylätalokysely, johon maakunnasta saatiin ilahduttavasti peräti 130 vastausta.

Kohti varautumisen mallimaakuntaa

Yhteisöllinen varautuminen ei ole vain varautumista pahimpaan – se on myös arjen turvallisuuden vahvistamista ja kylien elinvoiman tukemista. Kun kylät ja kunnat tekevät yhteistyötä, syntyy kokonaisuus, jossa roolit selkenevät ja apu löytyy aiempaa lähempää. Ja ennen kaikkea, myös luottamus vahvistuu.

Pirkanmaalla on kaikki edellytykset nousta yhteisöllisen varautumisen edelläkävijäksi – olla varautumisen mallimaakunta. Laaja järjestökenttä, aktiiviset kylätoimijat, kehittyvät kunnat ja vahva hanketoiminta luovat hyvän pohjan yhteistyölle. Lisäksi Pirkanmaalta löytyy osaamista, kokeiluhalukkuutta ja kykyä rakentaa toimivia käytäntöjä erilaisiin paikallisiin olosuhteisiin.

Suunta on oikea – nyt tarvitaan pitkäjänteisyyttä, sitoutumista ja rohkeutta tehdä yhdessä. Kun nämä toteutuvat, Pirkanmaa ei ainoastaan kehitä omaa varautumistaan, vaan voi toimia esimerkkinä koko Suomelle.

Pirkanmaa on kompakti yhdistelmä kasvavaa kaupunkiseutua ja vireätä maaseutua. Maakunnassa panostetaan tällä hetkellä vahvasti yhteisölliseen varautumiseen.