Hakemus Vuoden Kyläksi 2023

Alla olevalla lomakkeella voi esittää pirkanmaalaista kylää Vuoden Kyläksi 2023. Vuoden Kylä -tunnustus on arvostuksen osoitus, jonka voi saada esimerkiksi huomionarvoisesta kylätoiminnasta tai uusien toimintatapojen kehittämisestä.

Kuka tahansa yksittäinen henkilö, yhdistys tai kunta voi ehdottaa tunnustuksen saajaa. Ehdottakaa rohkeasti ja täyttäkää lomake ytimekkäästi ja informatiivisesti. Tähdellä merkityt kysymykset ovat pakollisia, mutta on eduksi, että vastaatte mahdollisimman moneen kysymykseen. Hakemuksen tueksi kannattaa lähettää myös valokuvia, karttoja, lehtiartikkeleita ym. materiaalia. Hakuaikaa on pidennetty aiemmista vuosista. Kaikkia kolmea tunnustusta on mahdollista hakea viimeistään 31.7.2023.

Valinnan tunnustuksista tekee elokuussa maakunnan kylien asiantuntijoista koostuva raati, joka koostuu Pirkanmaan liiton, Etelä-Suomen maa- ja kotitalousnaisten, 4H-yhdistyksen sekä OP Tampereen edustajista. Raadin sihteerinä toimii kyläasiamies. Vuoden 2023 kylätoimintatunnustusten saajat julkistetaan Pirkan päivänä 1.9.2023 ja palkitaan myöhemmin syyskuussa erikseen järjestettävässä tilaisuudessa. Samalla tunnustusten saajista lähetetään tiedotteet maakunnan kaikille paikallismedioille, Aamulehdelle ja Yle Tampereelle.

Lisätietoja kylätoimintatunnustusten hakemisesta antavat kyläasiamies Jani Hanhijärvi, p. 040 197 8231 ja puheenjohtaja Juha Kuisma, p. 045 884 7884.

 

Täyttäkää alla oleva kaavake ja perustelkaa, miksi juuri ehdottamanne kylä pitäisi valita Pirkanmaalla Vuoden Kyläksi 2023?

 

Arvio, jos tarkka tieto puuttuu
Kyseessä voi olla kyläyhdistys, asukasyhdistys, nuorisoseura, metsästysseura, maamiesseura, urheiluseura yms.
Kyseessä voi olla esim. uusi toimintatapa tai tapahtuma, lähipalveluiden uudelleen järjestäminen, tapa hankkia uusia asukkaita tms.
Esim. kyläjuhlat, markkinat, rompetorit, kesäkahvilat, näytelmät ym. yleisötilaisuudet
Voitte mainita hankkeita, joita kyläyhdistys tai vastaava on hallinnoinut tai hankkeita, joissa kylä on ollut yhteistyökumppanina
Mainitkaa esimerkkejä vaikkapa muiden yhdistysten, kunnan, seurakunnan, yrityksien jne. kanssa tehtävästä yhteistyöstä
Esim. perinnetapahtumat, kyläkirjat, perinne- ja arvorakennusten ylläpito, ympäristötalkoot jne.
Esim. Oma lehti, kylätiedotteet, ilmoitustaulu, kotisivut, sosiaalinen media, pikaviestintäryhmät tms.
Nimi, puhelin ja sähköpostiosoite
Lähettäkää mahdollinen liitemateriaalinne (valokuvat, kartat, kylälehti, toimintakertomus tms.) sähköisesti osoitteeseen info@pirkankylat.fi viimeistään 30.6.2023. Laittakaa viestin otsikoksi "Vuoden Kylä -hakemus, kylän nimi". Kiitos!