Pirkan Kylien uutena kyläasiamiehenä on tammikuussa aloittanut Jani Hanhijärvi. Sastamalan Houhajärvellä asustava Hanhijärvi on toiminut kylätoiminnan parissa kymmenkunta vuotta; ensin kyläaktiivina omalla kylällä, ja sittemmin vetäjänä erilaisissa maaseudun ja kylien kehittämishankkeissa. Tutuksi on tullut myös Pirkanmaan Leader-toiminta.

Pirkan Kylien toimistopaikan löytää vastedes osoitteesta Puistokatu 11, Sastamala. Puhelimitse kyläasiamiehen tavoittaa p. 040 197 8231 ja sähköpostitse info (a) pirkankylat.fi. Häneen voi olla yhteydessä kaikissa kyliin ja kylien kehittämiseen liittyvissä asioissa.

Helmikuun alussa ilmestyy Pirkan Kylien vuoden ensimmäinen kyläkirje, jossa kerrotaan laajemmin kuulumisista ja tulevista tapahtumista. Nyt kannattaa kuitenkin jo merkitä kalenteriin kesäkuun toinen lauantai eli 13.6.2020, jolloin järjestetään valtakunnallinen Avoimet Kylät -päivä. Viime vuonnahan tapahtumapäivään osallistui maakunnasta ennätykselliset 63 kylää, millä lukemalla Pirkanmaa oli maakuntien ykkönen Suomessa.

Hyvää talvenajan jatkoa kaikkiin kyliin ja ollaan yhteyksissä!