Avoimet kylät jatkaa tänäkin vuonna kylien näkyvyyden edistämistä. Viime vuonna tapahtuma oli laajempi kuin koskaan aikaisemmin, mukana oli valtakunnallisesti 750 kylää, jotka saivat yli 100 000 ihmistä liikkeelle kyliin. Pirkanmaalla oli tapahtumia järjestämässä ennätykselliset 56 kylää ja arviolta vajaa 10 000 ihmistä oli sinä päivänä kylillä liikkeellä maakunnassamme. Myös eduskuntaan perustettu kylätoimintaverkosto kiinnitti huomionsa toimintamme maantieteelliseen kattavuuteen ja aktiivisten kylien suureen määrään. Yhteenlaskettuna pieni onkin todella suurta. Tapahtumasta on selkeästi muodostunut kylätoiminnan yksi lippulaiva näkyvyyden suhteen. Toivottavasti siis innostutte tänäkin vuonna järjestämään tapahtumia!
Päivän ohjelma kylällä voi olla mitä tahansa: tanssit, markkinat, ruokailua, liikuntaa, esityksiä, huutokauppa, tonttien esittelyä, retkiä tai mitä ikinä ohjelmaa kylällä haluattekaan järjestää. Tarkoitus on, että tilaisuus on kaikille avoin (voi olla maksullinen) ja ohjelma sellaista, että se houkuttelee kävijöitä tutustumaan kylänne toimintaan ja käyntikohteisiin. Myös kylän yritykset ovat tervetulleita mukaan toteuttamaan tapahtumia yhdessä yhdistysten kanssa.
Pirkan Kylät ry yhteistyössä Suomen Kylät ry:n kanssa hoitaa päivän yleismarkkinoinnin, kuten valtakunnallisen mainoskampanjan, mediatiedottamisen, nettisivut ja some-markkinoinnin. Edellisten vuosien tapaan Pirkan Kylät tekee myös kaikista tapahtumista kootun yhteisen painetun esitteen, joita järjestävät kylät saavat käyttöönsä.

Ilmoittautumiset mukanaolosta pitää ilmoittaa viimeistään 16.3.2018 mennessä. Ilmoittautua voi marja.vehnamaa@pirkankylat.fi tai 040 4849360. Ilmoittautumisen yhteydessä tarvitsen seuraavat tiedot:
• Kylän nimi ja kunta
• Tapahtuman lyhyt kuvaus
• Tapahtumapaikka ja tarkka osoite
• Tapahtuma-aika
• Järjestävä taho
• Yhteyshenkilön nimi ja puhelinnumero
• Kotisivujen osoite (jos on)

Edellisten vuosien tapahtumista löydätte lisätietoa osoitteesta www.avoimetkylat.fi. Sinne on myös päivitetty uutta materiaalia käyttöönne tälle vuodelle. Tervetuloa siis mukaan, edellisten vuosien tapaan tapahtumaan osallistuminen ja materiaali on ilmaista järjestäjille.