Pirkan Kylät ry on saanut myönteisen päätöksen Pirkanmaan Ely-keskukselta Pirkanmaan kylätoimintahankkeelle. Kyläasiamiehen palvelut ovat siis turvattuna kolme vuotta eteenpäin.

Pirkanmaan kyläasiamiehenä toimii Marja Vehnämaa ja Pirkan Kylät ry:n toimipaikka sijaitsee Hämeenkyrössä Heiskalla.

Kyläasiamies on käytettävissä kaikissa kyläasioissa, hän neuvoo, opastaa ja järjestää koulutuksia kylien tarpeiden mukaan. Hän auttaa esimerkiksi kyläsuunnitelmien tekemisessä ja päivittämisessä, taloussuunnittelussa, hankesuunnittelussa, varainhankinnan kehittämisessä, tapahtumien järjestämisessä sekä yhdistysten rekisteröinti ja sääntöasioissa. Kylätoiminta-hanke on Pirkanmaan Ely-keskuksen rahoittama hanke.

PIRKANMAAN KYLÄTOIMINTA -HANKE 2011 – 2013  (1.1.2011 – 31.12.2013)

Kylätoiminnan ja -verkon vahvistamisen keskeisiä kysymyksiä ovat mm.:

• Miten kylät jaksavat toimia tehokkaasti

• Miten toimiva yhteistyöverkko rakennetaan ja vahvistetaan osaamista

• Miten kylät saavat yhteistyöverkot toimimaan

• Miten taloutta hoidetaan riittävän pitkäjänteisesti ja tehokkaasti

• Miten yhdistyksen hankeosaamista ja johtamistaitoja lisätään

Hankkeen keskeiset tavoitteet:

Maakunnallisen kylätoiminnan tehostaminen ja yhteistyön tehostaminen. Kunta-, seutukunta- ja maakunnan tason yhteistyöverkkojen saattaminen tehokkaiksi ja toimiviksi.

  • Kylien kunnallisten yhteenliittymien aikaansaaminen
  • Kylien yhteistyön lisääminen
  • Hyvien käytäntöjen levittäminen
  • Taloussuunnittelun ja varainhankinnan kehittäminen
  • Hankehallinnoinnin kehittäminen
  • Kyläsuunnittelun kehittämien kevyemmäksi ja toimivammaksi
  • Kylien ja kunnan yhteistyön lisääminen, sopimuksellisuuden edistäminen kylien palveluiden järjestämisessä
  • Sosiaalisen median käyttöönotto kylätoiminnassa
  • Tiedottamisen kehittäminen

Maakunnan toimijoiden välisen yhteydenpidon vahvistaminen

  • Sosiaalisen median osaaminen yhdistyksissä
  • Kylien kotisivut, esitteet ja tiedotteet toimiviksi työkaluiksi
  • Kyläasiamiehen kotisivujen uudistaminen kylien tarpeita vastaaviksi
  • Kyläkapula – lehden toimittaminen ja sisällön kehittäminen yhteistyössä alueen toimintaryhmien kanssa

Muut tavoitteet:

  • Edistää yhdistysten rekisteröitymistä
  • Toimintamallin aktiivinen käyttäminen seudullisen yhteistyön ja kyläverkon vahvistamiseksi
  • Yhteistyöverkon päivittäminen ja kuntayhteyshenkilöt
  • Kylien palvelutarpeiden kartoitus kunnittain
  • Kyläkohtaiset neuvontakäynnit

Kutsu Kyläasiamies Kylään !